Koti-ikävän siivet

Päivi Franzon ja Sari Airola: Muuttolintulapsi. Lasten Keskus 2007.

Anna on muuttanut vanhempiensa kanssa uuteen kotiin ja uuteen maahan. Hän kaipaa takaisin kotikylään. Anna näkee lasten leikkivän pihalla ja ryntää ulos. Mutta kukaan ei pyydä häntä mukaan. Ei seuraavanakaan päivänä. Anna jää syrjään. Anna näkee muuttolintujen lentävän talojen välissä. Hän tekee siivet! Anna rakentaa siivet karkkipapereista ja nousee taivaalle kaipauksen ja koti-ikävän kantamana. Hän tavoittaa pilvet ja auringon ja leikkii onnellisena. Kauempaa etelästä hän kuulee lasten ääniä. Pilvien keskellä saarella ilakoiva lapsijoukko hakee Annan mukaan leikkeihin. 

Mitä paremmin Anna viihtyy pilvisaarella, sitä kevyemmäksi hän tulee. Hänestä ei jää edes jalanjälkiä ensilumeen! Lentoretket ohentavat häntä. Anna ymmärtää, ettei hän voi kuulua kahteen maailmaan yhtä aikaa. Hänen kotinsa on äidin ja isän luona. Viimeisen matkan jälkeen Annaa katsoo pihassa Otto, joka kehuu hänen tekemäänsä lumiankkaa. Otto jää hissistä yhdeksännessä kerroksessa. Hän tulee hakemaan Annaa leikkimään seuraavana päivänä.

Muuttolintulapsi on hieno kirja, joka kertoo tunteista ja mielensisäisyydestä. Miten yksinäisyys voi vieraannuttaa ja ohentaa kosketuksen maailmaan. Ja miten tärkeää on mielikuvitus ja ystävyys. Elämässä selviytymiseen tarvitaan molempia.  

Päivi Franzon on Keminmaalta kotoisin oleva opettaja ja kirjailija, joka on yhdessä Sari Airolan kanssa tehnyt myös toisen tunnekuvakirjan kuolemasta ja surusta. Surusaaappaat ilmestyi vuonna 2006. Kuvittaja Sari Airolalla on kaksi omaa kuvakirjaa: L niin kuin Leopardi ja Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa. 

Ketunpentu : tunteet

PL 09122016

Pidätkö yökirjaa?

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Yökirja. Tammi 2015.

 

Kirjan etusivulla on kuu, sulkia, korvia, lehtiä, heinänhelpeitä ja yöeläimiä. Lukijaa kutsutaan astumaan yön hämärään - rohkeasti ja silmät auki. Silloin voi voittaa itselleen ystävän. Ystäväsi voi olla mielikuvitusystävä, sielunsisko, toinen minä joka tukee sinun elämänrohkeuttasi. Tai se voi olla se ystävä jota et muuten tapaisi, kohtaamatta yötä ja sen salaperäisiä varjoja. Eräänä yönä kun on vähän pilvistä ja tähdet ovat himmeää paperia, lähtee Kuu yöllä ulos, mäelle. Siellä hän kohtaa Raan, ja Suru-koiran. Raa itkee ilosta, kun kaikki on niin kaunista ja Suru-koira on muuten vaan aina surullinen. Oletko pitänyt yökirjaa? kysyy Kuu Raalta. 

Kuulla on pikkusisko, joka haluaa sirkukseen töihin. Heidän äitinsä tekee ystäviä ihmisille: isoja ihmisennäköisiä nukkeja, joita voi halata ja pitää vieressä öisin.
Kuu voi olla ulkona vain öisin, koska hän on allerginen auringonvalolle. Kuu on onnellinen, kun on löytänyt ystävän. Ystävä on ihminen, jolta on voinut kysyä oman kysymyksensä. Ja jonka luo voi viedä hiljaisuutensa. Kuun mielestä Raa saattaa itkeä myös hänen kyyneleensä. He leikkivät öisin lepakoita ja keräävät aarteita kuten pöllon sulkia. Ja Raalle Kuu haluaa näyttää myös päiväpukunsa.

"Keinutaanko kuuhun vai aurinkoon? minä kysyn ja Raa vastaa: - Molempiin yhtä aikaa! Sellainen hän on. Minun Raani. Ketunsilmäinen tyttö, jonka takia
minua ei enää huolestuta mikään."

Inka Nousiainen on juvalaissyntyinen kirjailija, jonka ura alkoi jo lukioiässä. Hänen tekstinsä on kirkasta ja kuulasta ja taloudellista. Tämä on hänen ensimmäinen kuvakirjansa. Satu Kettunen on vahvalla tavalla vastannut tekstin antiin - kuvat ovat syviä, tummia ja monikerroksisia. Niissä vilahtaa
sulat ja narut ja Hannu Tainan kuvitus Raija Siekkisen kirjoihin.

Yökirja on hämmentävä ja vaativa teos. Se haastaa lukijansa ottamaan uusiksi, ymmärtämään oman reagtionsa ja ymmärtämään teoksen oman laadun.
Teoksen teemana on ystävyys. Yhtä vahvasti sen teema on yksinäisyys. 

Minä kipuilin yökirjan kanssa koska se soitteli niin syvästi minun lapsen yksinäisyyttäni - tavalla jota en muista yhdenkään kirjan aikaisemmin tehneen. Minulle Kuu on ehdottomasti tyttö. Tämä kommentti vastuksena kirjaa käsitteleviin blogeihin, joihin laitan tässä muutaman linkin. 

Kirja sai Tiiliskivi 2015 -palkinnon.

http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2015/09/inka-nousiainen-satu-kettunen-yokirja.html
https://ibbyfinland.fi/portfolio/arvio-inka-nousiainen-yokirja/
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/yokirja-2/
http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/yokirja-ehka-koko-maailman-mutta-varmasti-taman-vuoden-kaunein-lastenkirja
http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/2016/01/yolla-voi-nahda-kaikenlaista-hienoa.html


Kettu Repolainen: Kuvakirjat. Lukuketun vintti: Kuvakirjat. Rajulukupusu: Kuvakirjat

PL09122016

Ei sille mitään voi, jos kaikki ei sano "oi", jos lehmä musioi

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2016.

"Oho! Pieni sievä lintu, joka makaa ihan paikallaan. Onko se kuollut?" Varis avaa toisen silmänsä. En ole pieni! Olen Varis! Eikä minua huvita mikään! Varis kääntää kylkeään ja jatkaa makaamista. Mutta Mimmiä ei noin vain lannisteta!
 
Mimmi Lehmä jatkaa nuolemalla Varista, mistä Varis tietenkin järkyttyy. Ja herää henkiin kertomaan Mimmille, että on masentunut ja surullinen. Mimmin hurja optimismi näkyy tässä sarjakuvakirjassa lempeytenä ja herkkyytenä, mitkä ovat uusia ominaisuuksia Mimmille hänen utelaisuutensa ja energisyytensä lisäksi. Variskin saa uusia ominaisuuksia. Mihin kaikkeen voi varis ryhtyä yhden pizzanpalan takia!
 
Tässä Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin yhdessä laatimassa sarjakuvakirjassa kerrotaan Mimmin ja Variksen alkutaipaleesta ystävinä. Kirja sisältää tarinat Kun Mimmmi Lehmä tapasi Variksen, Lehmäpuisto, Jäteauto ja Auringonlasku. Viimeinen tarina loppuu filosofiseen kiteytykseen: Ei sille mitään voi, ettei kaikki sano "oi", kun lehmä musisoi. 

Lasten sarjakuva on harvinaista herkkua tämän hetken julkaisupolitiikassa. Hienoa että sitä kirjoitetaan! Kuvat ovat selkeitä ja tekstikuplat hahmottuu hyvin. Tekstaus on suuraakkosin tehtyä. Suomennos on ytimekästä ja hyvää. Hieno kirja toisen luokan lukudiplomiin.

Upea ilmestys, totesi Pirhonen!

Huovi, Hannele: Jättityttö ja Pirhonen. Kuvittanut Kristiina Louhi. Tammi 2011.

Tyyne Heikkilä oli jättiläinen. "Jättiläisenä oleminen on hankalaa nykyään, kun maan pinnalla vilisee jos jonkinmoista kulkijaa. Miten minusta tulikin näin iso!" Mutta yksin on raskasta elää. "Maailmassa ei ole ketään samanlaista kuin minä." Ja tottahan se oli. Tyyne alkoi itkeä. Suuret kyyneleet vierivät ja olivat melkein hukuttaa Pirhosen. Pirhonen oli pienikokoinen mies, joka joutui aina katsomaan ylöspäin. Ja niin hän näki jättiläisen. "Upea ilmestys!" innostui Pirhonen ja meni heti kauppaan ostamaan kaukoputkea.

Hannele Huovin ja Kristiina Louhen kuvakirja Jättityttö ja Pirhonen on hieno tarina erilaisuudesta ja ystävyyden mahdollisuudesta, kun molemmat arvostavat toisiaan. Se sopii Lukuketussa hyvin moneen kolunkiin. Sen voi nauttia satuna tai kertomuksena tai kuvakirjana. Ja jos lukutaitoa riittää niin vaikka ekaluokalta kuudennelle luokalle. Nyt se on vain paikoitettu kolmasluokkalaisten Kirjaketun kuvakirjoihin. 

Hannele Huovin teksti säilyttää salaperäisyyden tarinassa. Kielellisesti se lukeutuu kuin runous tai selkokieli. Kaunista ja hienoa. Kristiina Louhen kuvitus sopii tarinaan erittäin hyvin, koivu hiuksissa oli vaikuttava, samoin jättitytön punaiset kynnet. Oikeasti kirja sopii kaikenikäisille ja mihin vain. Myös ääneenluettavaksi.