perjantai 9. joulukuuta 2016

Koti-ikävän siivet

Päivi Franzon ja Sari Airola: Muuttolintulapsi. Lasten Keskus 2007.


Anna on muuttanut vanhempiensa kanssa uuteen kotiin ja uuteen maahan. Hän kaipaa takaisin kotikylään. Anna näkee lasten leikkivän pihalla ja ryntää ulos. Mutta kukaan ei pyydä häntä mukaan. Ei seuraavanakaan päivänä. Anna jää syrjään. Anna näkee muuttolintujen lentävän talojen välissä. Hän tekee siivet! Anna rakentaa siivet karkkipapereista ja nousee taivaalle kaipauksen ja koti-ikävän kantamana. Hän tavoittaa pilvet ja auringon ja leikkii onnellisena. Kauempaa etelästä hän kuulee lasten ääniä. Pilvien keskellä saarella ilakoiva lapsijoukko hakee Annan mukaan leikkeihin. 

Mitä paremmin Anna viihtyy pilvisaarella, sitä kevyemmäksi hän tulee. Hänestä ei jää edes jalanjälkiä ensilumeen! Lentoretket ohentavat häntä. Anna ymmärtää, ettei hän voi kuulua kahteen maailmaan yhtä aikaa. Hänen kotinsa on äidin ja isän luona. Viimeisen matkan jälkeen Annaa katsoo pihassa Otto, joka kehuu hänen tekemäänsä lumiankkaa. Otto jää hissistä yhdeksännessä kerroksessa. Hän tulee hakemaan Annaa leikkimään seuraavana päivänä.

Muuttolintulapsi on hieno kirja, joka kertoo tunteista ja mielensisäisyydestä. Miten yksinäisyys voi vieraannuttaa ja ohentaa kosketuksen maailmaan. Ja miten tärkeää on mielikuvitus ja ystävyys. Elämässä selviytymiseen tarvitaan molempia.  

Päivi Franzon on Keminmaalta kotoisin oleva opettaja ja kirjailija, joka on yhdessä Sari Airolan kanssa tehnyt myös toisen tunnekuvakirjan kuolemasta ja surusta. Surusaaappaat ilmestyi vuonna 2006. Kuvittaja Sari Airolalla on kaksi omaa kuvakirjaa: L niin kuin Leopardi ja Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa. 

Ketunpentu : tunteet

PL 09122016


Pimeä on täynnä mörön mörinää

Nina Haiko: Mörön unisukat. Lasten Keskus 2007.


Jussi pelkää pimeää eikä uskalla nukahtaa. Möröt ovat mustia, eikä sen takia voi tietää montako mörköä mahtuu pilkkopimeään huoneeseen. Uni ei tule. Mutta sitten Jussi kuulee vaimeaa nyyhkytystä. Pienen pieni mörkö on murheellinen, koska sillä ei ole yhtään ystävää. Mörkö lupaa neuloa Jussille unisukat, niin että Jussin ei tarvitse enää pelätä mörköjä eikä pimeää. Jussia naurattaa ajatus neulovasta möröstä, joka hoitaa lampaita! Yhdessä he lähtevät tapaamaan Pimeää. 

Nina Haiko on värikylläinen kuvittaja, joka on tarttunut pariinkin otteeseen Kaarina Helakisan satuihin. Tuuliin tähystäjä ja Rubiinisydän ovat hänen kuvituksiaan. Pieni maahiskirja on toinen hänen oma kuvakirjansa. Se on Kustannus-puntsin julkaisema saamelaismytologiaa käsittelevä kirja. Mörön unisukat on kaunis ja lempeä unikirja pimeää pelkääville.

Ketunpentu : Unikirjat

PL 09122016


Sipulirengassuolle!

Juba: Minerva : Sipulirengassuon vanki. Otava 2016.


Minerva, tuo nuori seikkailijattaremme on taas täällä. Hän on matkalla Alajuoksun valtakuntaan pelastamaan universumintekokonetta vaeltavalta moolokkirapujen armeijalta. Mutta kelluvan pullukan kiellosta huolimatta Minerva avaa silmänsä Sipulirengassuon yllä ja vhuumph jokin voima tempaa hänet alas. Pahaksi onneksi se joka joutuu Sipulirengassuolle ei pääse sieltä koskaan pois! Mutta sankarittaremme ei tietenkään lannistu vaan pelastaa siinä sivussa Sipuliregassuon pahalta noidalta ja hänen kiroukseltaan. Ja matka jatkuu kohti Elävien Luiden Laaksoa.

Hyvä kirjailija Juba, olen rakastunut teihin. Tai ainakin Minervaan. Ja jään kiihkeänä odottamaan viidettä Minervan seikkailua. 

Terveisin Lukukettuemo

PS. Luin Jääkarhun sydäntä ääneen kaksi- ja viisivuotiaalle. Ja sille viisivuotiaalle se piti heti seuraavaksi lukea uudestaan (ja noin 40-vuotiaalle myös...) Minervan lukijakunnan ikähaitari on siis todistetusti ainakin 2-60-vuotiaat.

Lukurepo : sarjakuvat  Kirjakettu : sarjakuvat

PL 09122016

Pidätkö yökirjaa?

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Yökirja. Tammi 2015.

 

Kirjan etusivulla on kuu, sulkia, korvia, lehtiä, heinänhelpeitä ja yöeläimiä. Lukijaa kutsutaan astumaan yön hämärään - rohkeasti ja silmät auki. Silloin voi voittaa itselleen ystävän. Ystäväsi voi olla mielikuvitusystävä, sielunsisko, toinen minä joka tukee sinun elämänrohkeuttasi. Tai se voi olla se ystävä jota et muuten tapaisi, kohtaamatta yötä ja sen salaperäisiä varjoja. Eräänä yönä kun on vähän pilvistä ja tähdet ovat himmeää paperia, lähtee Kuu yöllä ulos, mäelle. Siellä hän kohtaa Raan, ja Suru-koiran. Raa itkee ilosta, kun kaikki on niin kaunista ja Suru-koira on muuten vaan aina surullinen. Oletko pitänyt yökirjaa? kysyy Kuu Raalta. 

Kuulla on pikkusisko, joka haluaa sirkukseen töihin. Heidän äitinsä tekee ystäviä ihmisille: isoja ihmisennäköisiä nukkeja, joita voi halata ja pitää vieressä öisin.
Kuu voi olla ulkona vain öisin, koska hän on allerginen auringonvalolle. Kuu on onnellinen, kun on löytänyt ystävän. Ystävä on ihminen, jolta on voinut kysyä oman kysymyksensä. Ja jonka luo voi viedä hiljaisuutensa. Kuun mielestä Raa saattaa itkeä myös hänen kyyneleensä. He leikkivät öisin lepakoita ja keräävät aarteita kuten pöllon sulkia. Ja Raalle Kuu haluaa näyttää myös päiväpukunsa.

"Keinutaanko kuuhun vai aurinkoon? minä kysyn ja Raa vastaa: - Molempiin yhtä aikaa! Sellainen hän on. Minun Raani. Ketunsilmäinen tyttö, jonka takia
minua ei enää huolestuta mikään."

Inka Nousiainen on juvalaissyntyinen kirjailija, jonka ura alkoi jo lukioiässä. Hänen tekstinsä on kirkasta ja kuulasta ja taloudellista. Tämä on hänen ensimmäinen kuvakirjansa. Satu Kettunen on vahvalla tavalla vastannut tekstin antiin - kuvat ovat syviä, tummia ja monikerroksisia. Niissä vilahtaa
sulat ja narut ja Hannu Tainan kuvitus Raija Siekkisen kirjoihin.

Yökirja on hämmentävä ja vaativa teos. Se haastaa lukijansa ottamaan uusiksi, ymmärtämään oman reagtionsa ja ymmärtämään teoksen oman laadun.
Teoksen teemana on ystävyys. Yhtä vahvasti sen teema on yksinäisyys. 


Minä kipuilin yökirjan kanssa koska se soitteli niin syvästi minun lapsen yksinäisyyttäni - tavalla jota en muista yhdenkään kirjan aikaisemmin tehneen. Minulle Kuu on ehdottomasti tyttö. Tämä kommentti vastuksena kirjaa käsitteleviin blogeihin, joihin laitan tässä muutaman linkin. 

Kirja sai Tiiliskivi 2015 -palkinnon.

http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2015/09/inka-nousiainen-satu-kettunen-yokirja.html
https://ibbyfinland.fi/portfolio/arvio-inka-nousiainen-yokirja/
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/yokirja-2/
http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/yokirja-ehka-koko-maailman-mutta-varmasti-taman-vuoden-kaunein-lastenkirja
http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/2016/01/yolla-voi-nahda-kaikenlaista-hienoa.html


Kettu Repolainen: Kuvakirjat. Lukuketun vintti: Kuvakirjat. Rajulukupusu: Kuvakirjat


PL09122016

Tulimieltä rinnakkaismaailmoissa

Gillian Philip: Tulimieli. Suomentanut Jussi Hirvi. Alligaattori 2014.


Seth ja Conal ovat veljeksiä. Heillä on sama isä, mutta eri äiti. Lilith ei paljon Sethistä perusta. Isänsä linnoituksessa Seth saa pärjätä omillaan. Vähitellen hän saa ystäviä ja kunnioitusta ja oppii hillitsemään sudenpennunkaltaista raivoaan ja vihaansa. Eiliä hän rakastaa, Orach ja Sionnach ovat hänen ystäviään, mutta Conal on hänen päällikkönsä. 

Sithe-kansan ja täyskuolevaisten maailman välissä on huntu, joka estää ihmisiä näkemästä ja tunnistamasta sithe-kansaa. Sithet elävät vuosisatoja, ovat tasa-arvoisia niin rakkaudessa kuin taistelussa. Ne ovat väkivaltaisia ja käyttävät miekkaa herkästi. Conal joutuu karkoitetuksi täyskuolevaisten maailmaan röyhkeytensä vuoksi. Karkoitukseen lähtee mytös Seth - hän ei eroa veljestään.


Tulimieli aloittaa fantasiasarjan, jonka rinnakkaismaailmat sijoittuvat 1500-luvun Skotlantiin ja noitavainojen maailmaan. Tulimielen fantasiakuvasto tuo mieleen Philipp Pullmanin hienon Kultainen kompassi -sarjan. Siinä enkeleiden maailma on myös yksi rinnakkaismaailmoista.


Tulimielessä tuliset tunteet kantavat juonta - viha ja rakkaus syntyvät ja kuohuvat vahvoina sithe-maailmassa. Perhesuhteet ovat vahvoja, niin kylmyydessä kuin kuumuudessa. 


Sarjan toinen osa Verikivi on ilmestynyt suomeksi. Englanniksi sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä neljä osaa.

www.gillianphilip.com

Rajulukupusu - Fantaasian kartta.


PL 09122016

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Rajulukupusukilpailu - Piimälä on kylä Neuvostoliitossa

Fedja-setä ja kissa ja koira - iltasadun monet ulottuvuudet


https://ekoelamaa.wordpress.com/2016/01/31/fedja-setaa-iltasaduksi/

Rajulukupusukilpailu - Koiraporin ala-asteen elämää vuonna 3001

Rajulukupusukilpailun ekaluokkalaisen blogiteksti


https://ekoelamaa.wordpress.com/2016/02/15/ekaluokkalaisen-elamaa-kaikkien-aikojen-avaruuskirja/


Rajulukupusukilpailu!

Rajulukupusukilpailun tulokset ja palkitut

Rajupusukilpailua käytiin viime lukukaudella Toenperän kouluilla. Osanottajajoukko oli piskuinen mutta sitäkin hienompi. Kuosmalan koululaiset antoivat lohikäärmeittensä lentää kuvina Juvna kirjastoon ja Kukkokoulun nelosluokkalaiset sävelsivät ja sanoittivat laulun ja tekivät siitä vielä oikein hienon näytellyn videon. Ekaluokkalainen vinkasi hienon lukuelämyksen. Ja yksi aikuinenkin osallstui kilpailuumme: iltasadulla voi olla monia ulottuvuuksia.

Kuosmalan koululaiset - Milla Immonen, Aleksi Närhi, Tarmo Hakala, Mio Lappalainen sekä Emilia Kautonen - palkitaan kettumukilla. Kettumukin saavat myös Taito Vanhanen ja Piia Häkkinen. Kukkokoulun 5 luokka saa  3 Tove Janssonin muumitarinaa luokkaan palkinnoksi. He saavat myös nukketeatteriesityksen Pohjoismaisella kirjaviikolla.

Onnittelemme voittajia!

Päivi Lehmusvuori
Toenperän Juvan kirjasto
paivi.lehmusvuori@juva.fi

Rajulukupusu - Muistini mä menetin



Muistini mä menetin!

Rajupusukilpailu - Kuosmalan lohikäärmeet lentää

     Milla Immonen: Hiljainen kaupunki

      Aleksi Närhi: Lohikäärme lasketutuu auton päälle

   Tarmo Hakala:  Lohikäärmeiden valtakausi

    Mio Lappalainen: Lohikäärmeiden valtakausi

   Emilia Kautonen: Varsa laitumella

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mikä kumma tulla tuhisee?

Ulla Lehtonen: Matsän outo vieras. Kuvittanut Sari Airola. Lasten Keskus 2014.


Metsä kohisee ja kuhisee, silmiä vilisee ja kuonoja vilahtelee puiden takana. Huhut kulkee: kuka on outo vieras metsässä? Se yöpyi kuusen alla. Se söi linnun munan! Pöllö viimein kutsuu metsän väen kuultavaksi oudon ja uuden.

Tulokas osoittautuu siiliksi. Ulla Lehtonen on kirjoittanut runomuotoisen kertomuksen pelosta ja hämmingistä, kun metsän asujamisto joutuu puntaroimaan outoa vierasta. Siili on lähtenyt kuivan kesän vuoksi metsään hakemaan ravintoa itselleen ja poikaselleen.

Ulla Lehtosen riimi on kulkevaa kuin itse tarina. Se soveltuu erinomaisesti ääneenluettavaksi. Sari Airolan kuvat tukevat hyvin epäluuloja ja kummastusta mitä outo ja uusi herättää. Jos teksti olis vähän isompaa se soveltuisi vielä paremmin lapsen ja nuoren itse luettavaksi. Onneksi tekstilaji ja taitto tukee lukemista. Tieto-osuus on myös hieno asia kirjassa. PL 2016.

perjantai 5. elokuuta 2016

Kuinka herra ja rouva Nilviö saivat ansionsa mukaan

Roald Dahl: Nilviöt. Kuvittanut Quentin Blake. Suomentanut Sami Parkkinen. 3.p. Art House 1999. 95 s.

Herra ja rouva Nilviö ovat - nilviöitä. Herra Nilviö on karvanaamainen ilkiö, joka juo kaljaa ja suunnittelee ilkitöitä rouva Nilviölle. Ruova Nilviön toinen silmä on lasia ja hän on yhtä inhottava kuin herra Nilviö. Yhdessä he herkuttelevat lintupiiraalla joka torstai. Herra Nilviön suurta huvia on neljän apinan kouluttaminen tekemään kaikki ylösalaisin. Mutta eräänä päivänä Afrikasta lentää Punkerolintu lomailemaan ja laskeutuu suoraan apinahäkin katolle...

Roald Dahlin herra ja rouva Nilviö ovat todella vastenmielinen pariskunta. Mutta he saavat ansionsa mukaan. Apinaisä Mukkelis-Makkeliksen ja lintujen kosto on kauhistuttava kutistaminen. Nämä nilviöt ovat perin juurin sukua Dahlin lapsia syöville noidille ja jättiläisille, jotka nauttivat perskurkkanoita.

Lyhyt ja ytimekäs ja aika isotekstinen kirja, jossa on paljon kuvia. Soveltuu hyvin pakolliseksi luettavaksi yläasteella ja lukuhaluttomille viides- ja kuudesluokkalaisille. Juoni kulkee eikä kirjan seurassa kyllästy vaikka koko ajan vähän hirvittää. Välillä kyllä tulee kaukaisesti mieleen ehkä joitakin oman elämän sattumuksia... PL 2016

Susi on kuollut! Susi on kuollut!

Keiko Kaichi ja Grimmin veljekset: Susi ja seitsemän pientä kiliä. Suomentanut Arja Kanerva. Lasten Keskus 2015. 


Vuohiemo lähtee metsään ja varoittaa pieniä kilejään avaamasta ovea sudelle. "Tunnistatte sen kyllä karheasta äänestä ja mustista käpälistä." Mutta kuinka käykään?

Tämän tuttuakin tutumman Grimmin veljesten muistiin merkitsemän sadun on kuvittanut ja kertonut japanilainen Keiko Kaichi. Hän kertoo oman persoonallisen versionsa sadusta. Susi valkaisee tassunsa leipurin jauhoilla ja kirkastaa äänensä kalkilla. Kilit ovat suloisia ja pehmeitä, eikä niitä välttämättä tarvitse nähdä kileinä, vaan eläinlapsina. Kiliä syövä susi taas on tosi pelottava: kuola valuu suusta ja kilin pieni myssy on korvassa. Lopussa susi putoaa kivet vatsassaan kaivoon ja kilit tanssivat kaivon ympärillä onnellisena. "Susi on kuollut! Susi on kuollut"

Tarinan julmuuden ja kuvien pehmeyden välillä on merkillinen ristiriita. Se säilyy myös loppukuvassa, mistä lukijalle tulee tunne että kaikki vielä toistuu... Yksittäisiä satuja kuvakirjana ilmestyy harvakseltaan. Lukukettu kiittää hienoa versiota sadusta, jota ei pitkään ole ollut kuvakirjana saatavilla. Ketussa teos sai vaikeusasteekseen kaksi kettua. Sen teksti ei ole aivan helppolukuista eikä kuvat liioin yksinkertaisia. PL 2016

Ei sille mitään voi, jos kaikki ei sano "oi", jos lehmä musioi

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2016.

"Oho! Pieni sievä lintu, joka makaa ihan paikallaan. Onko se kuollut?" Varis avaa toisen silmänsä. En ole pieni! Olen Varis! Eikä minua huvita mikään! Varis kääntää kylkeään ja jatkaa makaamista. Mutta Mimmiä ei noin vain lannisteta!
 
Mimmi Lehmä jatkaa nuolemalla Varista, mistä Varis tietenkin järkyttyy. Ja herää henkiin kertomaan Mimmille, että on masentunut ja surullinen. Mimmin hurja optimismi näkyy tässä sarjakuvakirjassa lempeytenä ja herkkyytenä, mitkä ovat uusia ominaisuuksia Mimmille hänen utelaisuutensa ja energisyytensä lisäksi. Variskin saa uusia ominaisuuksia. Mihin kaikkeen voi varis ryhtyä yhden pizzanpalan takia!
 
Tässä Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin yhdessä laatimassa sarjakuvakirjassa kerrotaan Mimmin ja Variksen alkutaipaleesta ystävinä. Kirja sisältää tarinat Kun Mimmmi Lehmä tapasi Variksen, Lehmäpuisto, Jäteauto ja Auringonlasku. Viimeinen tarina loppuu filosofiseen kiteytykseen: Ei sille mitään voi, ettei kaikki sano "oi", kun lehmä musisoi. 

Lasten sarjakuva on harvinaista herkkua tämän hetken julkaisupolitiikassa. Hienoa että sitä kirjoitetaan! Kuvat ovat selkeitä ja tekstikuplat hahmottuu hyvin. Tekstaus on suuraakkosin tehtyä. Suomennos on ytimekästä ja hyvää. Hieno kirja toisen luokan lukudiplomiin.

Tahdon koiranäyttelyyn!

Anna Härmälä: Sinä et kuulu tänne, Beiron. Schildts 2011.

Beiron näkee ilmoituksen kotikoivussaan: koiranäyttely. Minä haluan osallistua siihen! Jorin mielestä se ei ole hyvä ajatus. Mutta Beiron lähtee silti. Mutta mitä rotua Beiron on? 

Anna Härmälän kuvakirja "Sinä et kuulu tänne, Beiron" ilahduttaa lukijaa monella tapaa. Siinä on paljon hauskoja yksityikohtia, joita voi tutkia. Hiiret ja jänikset ja myyrät harrastavat kotikoloissaan kaikkea hauskaa. He jonglööraavat, lukevat ja pelaavat kaikenlaisia pelejä. Beironin keralla taas metsän kivet ja puut tuntevat masennusta tai iloa. Juonen kulkua on helppo ja hauska seurata Beironin kulkemaa polkua pitkin. Se auttaa nuorte lukijaa näkemään tarinan kuin elokuvana - Hugh Luptonin Tarinatiessä sama on toteutettu riemastuttavasti. Beironilla on kavereita metsässä, ja hän on hyvin luonteikas ja sympaattinen. Kirja ei myöskään opeta eikä kirja tunnu yhtään lapselliselta - molemmat ovat tärkeitä lukudiplomikirjan ominaisuuksia. Tekstin määrä on hyvin sopiva, eikä se kerro asioita, joita kuva jo kertoo. Teksti on myös riittävän isoa nuorelle lukijalle. Ja tietenkin kirja on hauska!
 
Anna Härmälä on nuori kuvittaja ja graafikko. Hänen "kylärakkikirjansa" Sinä et kuulu tänne, Beiron ja Sinä päätät itse, Jori kertovat koirakaveruksista ja koko metsän eläimistä. Kirjat saivat paikkansa Lukuketun toisen luokan diplomissa, Lukurevossa. PL 2016.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Luovuuden ja kädentaitojen ylistys

Klinting, Lars: Ripsun korjauspaja. Suomentanut Kaija Valkonen. Schildt 1999.


Ripsu murjottaa. Kassu ehdottaa, että hän voisi pitää lomaa. Jospa Ripsu haluaisi sillä aikaa hoitaa työpajaa? "Sopii vallan mainiosti! Tähän tulee KORJAUSPAJA! sanoo Ripsu. Ja sieltä tulee jo ensimmäinen asiakas. 

Ruotsalaisen Lars Klintingin Kassu-kirjoissa kuvataan erilaisia töitä ja niissä tarvittavia työkaluja. Kassun ja Ripsun kanssa lukija oppii maalaamaan, nikkaroimaan, leipomaan ja korjaamaan polkupyörän. Ripsun pitäessä korjauspajaa lopputulos ei ole ehkä tavoiteltu, mutta asiakkaat ovat silti tyytyväisiä. Kirja ylistää luovuutta ja kädentaitoja.

Kassu-kirjat ovat valitettavasti jo melko vanhoja, mutta niiden metsästäminen kyllä kannattaa. Kirjat sopivat hyvin jo esikoululisille ja nuoremmillekin. Toisen luokan Lukurepoon ne joutuivat helpon ja kiinnostan tekstin vuoksi: jos olet juuri oppinut lukemaan niin tämä on hauska ja kiinnostava. PL 2016

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Juoksemalla löytää käpälänsä

Rayner, Catherine: Aulis löytää käpälänsä. Suomentanut Myry Voipio. Lasten Keskus 2008. 


Aulis oli pieni jänis jolla oli hyvin suuren käpälät.  "Miksi minulla on näin valtavan suuret käpälät, isoisä?" Ja isoisä näytti Aulikselle. Se hyppäsi korkealle ilmaan ja Aulis matki. Ne kaivoivat yhdessä viileän lepopaikan ja loikoilivat niityllä katsellen lintuja ja hyönteisiä. Mutta sitten suden varjo melkein ulottui heihin...

Catherine Raynerin kirjoittama ja kuvittama tarina on kertomus itsensä löytämisestä. Siihen tekijä käyttää vain muutaman sanan ja huikean kuvan. "On sinun vuorosi juosta. Juokse tutkimaan maailmaa." 

Rayner on palkittu englantilainen kuvakirjailija joka asuu Edinburghissa. Michael Bondin Olga da Polgan uusi kuvitus on Catherie Raynerin.

Kirja voisi olla lähes minkä luokan diplomissa tahansa. Mutta hyvä ja lyhyt teksti kallisti sen ensimmäisen luokan diplomiin. PL 2016

Kohtelias pitää aina olla, tuli mitä tuli!

Eräpuro, Annika: Myrskykirja. Kuvittanut Mika Launis. Karisto 2014.


Myrsky tempaisee miehen yöllä mukaansa. Se kuljettaa tätä ympäri maailman, kunnes hän nukahtaa kaksi lammasta jalkopäässään ja herää kotivatukosta. Mukanaan hänellä on vaimolle tähti, kahvipensaan oksa ja lampaiden kilikilikellot. Mukava olla taas kotona, hän ajattelee ja painautuu vaimon viereen. Mutta mitä kaikkea hän ehti myrskyn mukana nähdäkään! Pingviinit etelmämantereen yllä, joogin pilvellä ja vapaudenpatsaan. Ja kyllähän toista saattaa aina auttaa, kun tulee tilaisuus.

Annika Eräpuron maailmanympärysmatka myrsytuulen mukana on ihastuttava kirja. Ja Mika Launiksen kuvitus on kuin elokuva, joka luo lukijan mieleen mielikuvia toisista maailmoista. Lukija tuntee myrskyn vauhdin ja näkee huumaavat värit ja näkymät. Mika Launis on eturivin kuvittajiamme ja Annika Eräpuron tarina on lietsonut hänet ennen näkemättömään riemuun. Eräpuro on suomentaja ja kirjailija. Myrskykirjan lisäksi hän on kirjoittanut lapsille ja nuorille helppolukuisia ja tavutettuja kirjoja sekä mm. fantasiakirjan Fria ja Kuunainen, joka oli Finlandia Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2004.

Myrskirja on tyystin ikärajaton kirja. Sitä voi suositella kolmesta vuodesta sataan kymmeneen. Vai kuinka vanha se Suomen vanhin asukas onkaan tällä hetkellä? PL 2016

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Upea ilmestys, totesi Pirhonen!

Huovi, Hannele: Jättityttö ja Pirhonen. Kuvittanut Kristiina Louhi. Tammi 2011.


Tyyne Heikkilä oli jättiläinen. "Jättiläisenä oleminen on hankalaa nykyään, kun maan pinnalla vilisee jos jonkinmoista kulkijaa. Miten minusta tulikin näin iso!" Mutta yksin on raskasta elää. "Maailmassa ei ole ketään samanlaista kuin minä." Ja tottahan se oli. Tyyne alkoi itkeä. Suuret kyyneleet vierivät ja olivat melkein hukuttaa Pirhosen. Pirhonen oli pienikokoinen mies, joka joutui aina katsomaan ylöspäin. Ja niin hän näki jättiläisen. "Upea ilmestys!" innostui Pirhonen ja meni heti kauppaan ostamaan kaukoputkea.

Hannele Huovin ja Kristiina Louhen kuvakirja Jättityttö ja Pirhonen on hieno tarina erilaisuudesta ja ystävyyden mahdollisuudesta, kun molemmat arvostavat toisiaan. Se sopii Lukuketussa hyvin moneen kolunkiin. Sen voi nauttia satuna tai kertomuksena tai kuvakirjana. Ja jos lukutaitoa riittää niin vaikka ekaluokalta kuudennelle luokalle. Nyt se on vain paikoitettu kolmasluokkalaisten Kirjaketun kuvakirjoihin. 

Hannele Huovin teksti säilyttää salaperäisyyden tarinassa. Kielellisesti se lukeutuu kuin runous tai selkokieli. Kaunista ja hienoa. Kristiina Louhen kuvitus sopii tarinaan erittäin hyvin, koivu hiuksissa oli vaikuttava, samoin jättitytön punaiset kynnet. Oikeasti kirja sopii kaikenikäisille ja mihin vain. Myös ääneenluettavaksi.

Loukossa!

Bently, Peter: Kissa, hiiri ja karkurijuna. Kuvittanut Steve Cox. Suomentanut Minna Ihatsu. Mäkelä 2013.


"Ja siinäpä veturinkuljettaja Mikki, jarruihin tarttuu, vaan ne ovat rikki! Raiteilla palaa jo PUNAINEN valo... on kello neljää vaille, edessä asematalo!" Selviääkö asemapäällikön kissa loukosta? Auttaako hiiri? Ehtiikö asemapäällikkö vaihtaa junan kaistaa?

Jännittävä, riimitelty kuvakirja täydentää Lukukettusen runovalikoimaa hienosti. se on helppolukuinen, värikäs ja juoni kulkee vetävästi. Tässä haluaa tietää miten tämä päättyy. Minna Ihatsun suomenos maistuu paikoitellen oikein hyvältä.

Hirveää koulupäivää, kultainen kammotukseni!

Kirkkopelto, Katri: Hirmuista koulupäivää, hirviö. Kuvitus Katri Kirkkopelto, teksti Suna Vuori. WSOY 2006.


Pikkuhirviötä pelottaa. Se on levoton. Se on ahdistunut. Huolissaan. Sitä hirvitti! Huomenna alkaa koulu. Se oli varma, ettei se pärjännyt raatelussa ja raapimisessa eikä pelottelun alkeissa puhumattakaan väijymisestä ja takaa-ajosta. Ainoastaan karjumisessa se uskoi pärjäävänsä kohtalaisesti. 

"Pikkuhirviö oli iso, hidas ja hiukan kömpelö, ja lisäksi jotain sellaista, jota äiti ja isä - luullessaan, ettei pikkuhirviö kuullut - kutsuivat pohdiskelijaksi. Se haiskahti yhtä ikävältä kuin kielellisesti lahjakas tai heiveröinen.

Vasta vapaaehtoisilla yläluokilla opeteltiin lukemista, kirjoittamista ja laskemista, joita ei pidetty hirviöille kovinkaan hyödyllisinä aineina, sekä oppia menneistä ajoista ja muista maista, joiden tuntemisen tarpeellisuudesta tapeltiin vanhempien neuvostossa joka vuosi."

Mutta pikkuhirviö saa ystävän - tosin Hoi Polloi on tyttö - ja se pärjää karjumisessa aivan loistavasti. Ja se saa nimen! Odysseus. 

Katri Kirkkopellon ja Suna Vuoden ensimmäinen hirviökirja Hirveää, parkaisi Hirviö oli Finlandia Junior ehdokas 2005. Kolmannen hirviökirjan nimi on H niin kuin Hirviö.

Kirkkopelto ja Vuori puhuvat taitavasti tunteista. Peloista ja lasten suhteista ja tunteista kertoo myös Kirkkopellon vuonna 2013 julkaistu kirja Molli. Siihen on Tiina Haapsaalu tehnyt tunteiden käsittelyä avaavan sisarteoksen Molli: hyvällä mielellä vai pahalla päällä - tunteet taidoiksi.

Kirjat toimivat hyvin ääneenluettuina lapselle. Itse luettavavaksi niissä on tekstiä ja pituutta melkoisesti. Mutta juuri koulua aloittaville hienot ja selviytymistä auttavat kirjat. Hirmuista koulupäivää, Hirviö sisältää myös maahanmuuttoa ja pakolaisuutta käsitteleviä aineksia.

Vampyyri ullakolla


Casta, Stefan: Mustikkajengi ja vampyyri ullakolla. Kuvittanut Mimmi Tollerup. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2013.


Elokuisessa illassa kuuluu outo ääni. Mustikkajengiläiset ovat varmoja että ullakolla on vampyyri. He lähtevät tutkimaan asiaa. Mutta isä kieltää jyrkästi ullakon penkomisen! 

Stefan Castan kuvakirjanomainen jännityskirja Mustikkajengistä toimii erittäin hyvin ääneenluettuna ja säilyttää kiinnostavuutensa jopa kuudesluokkalaisille (ehkä hieman pitkin hampain, mutta kuitenkin). 

Tärkeäksi kirjan tekee sen teema. Isä on piilottanut ullakolle lähistöllä jo pitkään asuneet pakolaiset, jotka on uhattu karkottaa maasta. Casta piilottaa tarinaansa myös uskonnollisen ulottuvuuden: Mustafalle ja Miriamille on juuri synytnyt lapsi. Casta ja Tollerup käsittelvät aihetta jännittävästi, salaperäisesti ja samalla arkisesti. Kirjallisuuden merkitys myötätunnon ja empaattisuuden ja toisen ihmisen tilanteeseen samastumisen synnyttäjänä toteutuu kirjassa hienosti.

Stefan Casta on ruotsalainen lastenkirjailija. Ja Mustikkajengistä hän on kirjoittanut useampia kirjoja. Niistä on suomennettu Mustikkajengi etsii aarretta, Mustikkajengi ja merirosvot sekä Mustikkajengi ja salaperäinen täti. Kaikki kuuluvat Lukurevon ulkomaisiin kertomuksiin.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Mitä taikasormella saakaan aikaan!

Roald Dahl: Taikasormi. Kuvittanut Quentin Blake ja suomentanut Päivi Heininen. Art house 1998.


Minä tein sen taas. Tai siis minun taikasormeni. En uskalla mennä katsomaan mitä Kesälöille on tapahtunut.

Minä pidän Kesälän pojista Joonaksesta ja Lassista kovasti. Mutta minä inhoan metsästämistä. Herra Kesälällä ja pojilla on kaikilla on omat pyssyt. Joonaksellakin vaikka hän ei kuin kahdeksan. Eräänä lauantaina he tulivat kuuden sorsan kanssa järveltä ja silloin aloin nähdä punaista. Ja osoitin heitä sormellani. TAIKASORMELLANI!

Roald Dahl on yksi maailman parhaista lastenkirjailijoista. Hänen anarkistisuutensa yhdistyy huimaan mielikuvitukseen ja aina lapsen puolella olemiseen. Samalla hän kirjoittaa hauskasti ja kielellisesti aina riemastuttaen.

Tämä on sopivan lyhyt ja hauska ja kuuluu kakkosluokan diplomiin eli Lukurepoon.