perjantai 9. joulukuuta 2016

Pidätkö yökirjaa?

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Yökirja. Tammi 2015.

 

Kirjan etusivulla on kuu, sulkia, korvia, lehtiä, heinänhelpeitä ja yöeläimiä. Lukijaa kutsutaan astumaan yön hämärään - rohkeasti ja silmät auki. Silloin voi voittaa itselleen ystävän. Ystäväsi voi olla mielikuvitusystävä, sielunsisko, toinen minä joka tukee sinun elämänrohkeuttasi. Tai se voi olla se ystävä jota et muuten tapaisi, kohtaamatta yötä ja sen salaperäisiä varjoja. Eräänä yönä kun on vähän pilvistä ja tähdet ovat himmeää paperia, lähtee Kuu yöllä ulos, mäelle. Siellä hän kohtaa Raan, ja Suru-koiran. Raa itkee ilosta, kun kaikki on niin kaunista ja Suru-koira on muuten vaan aina surullinen. Oletko pitänyt yökirjaa? kysyy Kuu Raalta. 

Kuulla on pikkusisko, joka haluaa sirkukseen töihin. Heidän äitinsä tekee ystäviä ihmisille: isoja ihmisennäköisiä nukkeja, joita voi halata ja pitää vieressä öisin.
Kuu voi olla ulkona vain öisin, koska hän on allerginen auringonvalolle. Kuu on onnellinen, kun on löytänyt ystävän. Ystävä on ihminen, jolta on voinut kysyä oman kysymyksensä. Ja jonka luo voi viedä hiljaisuutensa. Kuun mielestä Raa saattaa itkeä myös hänen kyyneleensä. He leikkivät öisin lepakoita ja keräävät aarteita kuten pöllon sulkia. Ja Raalle Kuu haluaa näyttää myös päiväpukunsa.

"Keinutaanko kuuhun vai aurinkoon? minä kysyn ja Raa vastaa: - Molempiin yhtä aikaa! Sellainen hän on. Minun Raani. Ketunsilmäinen tyttö, jonka takia
minua ei enää huolestuta mikään."

Inka Nousiainen on juvalaissyntyinen kirjailija, jonka ura alkoi jo lukioiässä. Hänen tekstinsä on kirkasta ja kuulasta ja taloudellista. Tämä on hänen ensimmäinen kuvakirjansa. Satu Kettunen on vahvalla tavalla vastannut tekstin antiin - kuvat ovat syviä, tummia ja monikerroksisia. Niissä vilahtaa
sulat ja narut ja Hannu Tainan kuvitus Raija Siekkisen kirjoihin.

Yökirja on hämmentävä ja vaativa teos. Se haastaa lukijansa ottamaan uusiksi, ymmärtämään oman reagtionsa ja ymmärtämään teoksen oman laadun.
Teoksen teemana on ystävyys. Yhtä vahvasti sen teema on yksinäisyys. 


Minä kipuilin yökirjan kanssa koska se soitteli niin syvästi minun lapsen yksinäisyyttäni - tavalla jota en muista yhdenkään kirjan aikaisemmin tehneen. Minulle Kuu on ehdottomasti tyttö. Tämä kommentti vastuksena kirjaa käsitteleviin blogeihin, joihin laitan tässä muutaman linkin. 

Kirja sai Tiiliskivi 2015 -palkinnon.

http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2015/09/inka-nousiainen-satu-kettunen-yokirja.html
https://ibbyfinland.fi/portfolio/arvio-inka-nousiainen-yokirja/
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/yokirja-2/
http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/yokirja-ehka-koko-maailman-mutta-varmasti-taman-vuoden-kaunein-lastenkirja
http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/2016/01/yolla-voi-nahda-kaikenlaista-hienoa.html


Kettu Repolainen: Kuvakirjat. Lukuketun vintti: Kuvakirjat. Rajulukupusu: Kuvakirjat


PL09122016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti